Miten nuorista miehistä tuli saalistavia petoja?

Teen girl texting close-up

MOT:n Saalistajat verkossa -dokumentti on nostanut viime aikoina paljon keskustelua Suomessa ja somessa. Keskustelu ja artikkelit ovat kuitenkin keskittyneet, myös laatumediassa, luomaan kuvaa pieleen menneistä yksilöistä, joista on tullut hirviöitä. Tämä postaus ei ole tieteellinen artikkeli vaan kerron oman näkemykseni ja mielipiteeni asioista. Tällä hetkellä olen kolmekymppinen ja vakaassa parisuhteessa. Nuorin kumppanini on aikanaan ollut 19-vuotias, joten minä en kai sitten täytä hirviön määritelmää, mutta tässä postauksessa yritän ymmärtää.

Nyt kolmekymppisenä alle parikymppiset alkavat näyttää jo lapsilta, mutta aina ei ole ollut näin. Kun itse olin kaksikymppinen muistan hyvin, että 14-vuotiaat tai jopa 13-vuotiaat kehittyneet tytöt näyttivät silmääni kauniilta nuorilta naisilta. Muistan myös sen painostavan tunteen, joka syntyi siitä, että alle 16 vuotiaan pitäminen kauniina nuorana naisena oli sosiaalisesti väärin. Tähän voidaan pitää pitkälti syynä kampanjoita, jotka leimasivat kaikki teinitytöistä kiinostuneet pedofiileiksi.

Miksi me sitten haluamme suojella alle 16 vuotiaita vanhemmilta ihmisiltä? Koska alle 16 vuotiaan itsetunto on monesti vielä aivan onneton, sillä he ovat vasta hetki sitten muuttuneet seksuaalisiksi olennoiksi eivätkä osaa vielä suhtautua siihen. 14-vuotiaan itsetunto on vielä niin heikko, että hän on erittäin vastaanottava imartelulle ja kehuille, jotka buustaavat heikkoa itsetuntoa. Kaikki rakastavat kun heidän itsetuntoaan buustataan. Toisin sanoen alle 16-vuotiaita pidetään aivan liian helppoina kohteina vanhemmille miehille tai naisille, joiden itsetunto on jo kehittynyt. Lisäksi alle 16-vuotiasta voidaan pitää vielä tunne-elämältään kehittymättömän, eli he eivät ole vielä kokeneet kuinka torjutuksi tuleminen ja ero sattuu sekä, että siitä pääsee yli. Tämä johtaa helposti siihen, että nuori ei osaa erottaa irtoseksiä seurustelusta ja saa pysyviä traumoja kun elämän ensimmäinen ”seurustelukumppani” jättääkin hänet parin panon jälkeen.

Tältä pohjalta tarkasteltuna pidän 16-vuoden suojaikärajaa järkevänä ja kannatettavana. Annetaan teinien tutustua toisiinsa ja kokeilla seurustelua, eroja, sydänsuruja ja seksiä keskenään muiden ihan yhtä epävarmojen teinien kanssa. Sieltä se itsetunto sitten kasvaa kokemusten kautta ja 16-vuotiaana sitä kokemusta pitäisi alkaa olla riittävästi niin, että osaa elää aikuisten maailmassa. Valitettavasti tietystikään näin ei aina ole. Itsekin päädyin kokeilemaan näitä kaikkia asioita vasta 19-vuotiaana, jolloin ensimmäinen ero 22-vuotiaana oli varsin rankka kokemus. Kun niistä sydänsuruista oli aikanaan yli päästy, alkoi niiden päälle rakentua terve itsetunto, joka on ollut pohjana kaikille tuleville suhteille.

23-vuotiaana kävin sitten läpi kaikki ne asiat mitä olisi pitänyt käydä läpi jo teininä. Entä jos näin ei olisi käynyt? Entä, jos olisin nyt kolmekymppinen mies, joka ei ole koskaan seurustellut? En olisi koskaan kasvattanut itsetuntoani sydänsurujen kautta vaan itsetuntoni olisi kasvanut vain aavistuksen aikojen kuluessa teinivuosistani, ehkä jopa heikentynyt? Minulla ei olisi mitään asiaa oman ikäisteni parisuhdemarkkinoille, koska jopa monien 20-vuotiaiden naisten silmissä näyttäisi onnettomalta vässykältä. Ainoa toivoni olisi löytää joku suurin piirtein ikäiseni, joka on yhtä kokematon ja epävarma, joku ketä muut miehet kutsuisivat hissukaksi. Mikään ei tietysti estä sitä, etteikö tällaisestakin parisuhteesta voisi tulla jopa erittäin hyvä, koska parisuhde buustaisi molempien itsetuntoa.

Toinen vaihtoehtoni olisi lähteä etsimään seuraa niiden keskuudesta, joiden näkökulmasta minulla olisi terve itsetunto, eli alle 16-vuotiaiden kokemattomien teinien. Näiden teinien keskuudessa oma hauras itsetuntoni olisi avain seksiin ja seurusteluun. Näiltä teineiltä saisin arvostusta ja buustausta itsetuntooni, koska he kykenisivät osoittamaan rehellistä kiinnostusta minua kohtaan. Heidän näkökulmastaan en olisi epätoivoinen vässykkä. Kaiken lisäksi, koska en itse olisi itsekkään kokenut seurustelua ja sydänsuruja minulla ei olisi kykyä ymmärtää kuinka paljon voisin näitä tyttöjä satuttaa. 16-vuoden suojaikäraja ei tuntuisi oikeudenmukaiselta tai järkevältä, joten jättäisin sen omaan arvoonsa.

Mihin johtopäätökseen tästä siis päästään? Omasta mielestäni koulun ja vanhempien pitäisi kannustaa teinejään seurustelemaan keskenään, eikä pelotella seksillä ja hyväksikäyttäjillä. Erityisesti tulisi kannustaa niitä nörttejä ja hissukoita lähestymään vastakkaista sukupuolta. Meidän pitäisi aikaisessa vaiheessa opettaa teineille, että ne nätitkin tytöt ja komeat pojat ovat aivan yhtä kauhuissaan torjutuksi tulemisesta kuin kuka tahansa muukin. Se ero on siinä, että vain tulemalla torjutuksi tai jätetyksi oppii, että siitäkin pääsee yli. Lisäksi se vielä helpottuu vähäsen joka kerta. Tällä tavalla meille kasvaa terveen itsetunnon omaavia nuoria aikuisia, joidenka ei tarvitse hakea hyväksyntää ja positiivisia kokemuksia nuorten teinien keskuudesta. Tämän lisäksi meille jää tietysti niitä ihmisiä jotka oikeasti ja tietoisesti hyväksikäyttävät omaa kehittynyttä egoaan ja hakevat helppoa seksiä alle 16-vuotiaiden kanssa. Näitä ihmisiä tulisi ensisijaisesti valistaa, sillä he eivät välttämättä tajua aiheuttavansa suurta vahinkoa, mutta mikäli se ei toimi niin kenties lyhyt vapaudenmenetys saa miettimän asioita.

It-järjestelmän toteuttavat ihmiset eivätkä yritykset

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Karoliina Liimatainen kirjoittaa It-järjestelmien tilaamisen olevan taitolaji. Karoliinan näkemykset avoimista rajapinnoista oikean suuntaisia, mutta keskittyvät väärään ongelmaan valtion ja kuntien it-järjestelmien toimitusongelmista. It-hankintojen tärkemmäksi ydinongelmaksi nimetään kommunikaatio tilaajan ja toimittajan välillä sekä se, että tavoitteita ei ole selkeästi kirjoitettu sopimukseen. Tästä suurimmasta ydinongelmasta kumpuaa suurin virhekäsitys siitä mikä on pielessä it-järjestelmähankinnoissa.

It-järjestelmiä tilataan valtion, kuntien ja yritystenkin puolesta edelleen kuin ne olisivat massatuotettavaa tavaraa jolle määritellään piirrustukset ja sitten kilpailutetaan edullisin rakentaja. Tämä väärinkäsitys kumpuaa oletuksesta, että it-järjestelmä olisi kuin talo jolle määrittelijät tekevät konsultin kanssa piirrustukset ja sen jälkeen on aivan sama kuka sen rakentaa. It-järjestelmä on kuitenkin aina yksilöllinen taideteos jonka lopulliseen muotoon vaikuttavat merkittävästi enemmän sen toteuttavat ihmiset kuin yritys jolta se tilataan. Lisäksi vaatimusmäärittely on aina vajaavainen, koska niitäkin tekevät ihmiset, eikä kukaan yksinkertaisesti voi hahmottaa etukäteen  mikä on oleellista ja mikä ei.

Suurilla tietojärjestelmien toimittajilla kuten Tiedolla, CGI:llä, Fujitsulla, IBM:llä ja Accenturella on organisaatioina kyky vastata raskaisiin tarjouskilpailuihin kuten Liimatainenkin toteaa. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että sillä ei ole juurikaan väliä kuka toimittajaksi valitaan jos ei katsota niitä ihmisiä jotka projektissa tulevat työskentelemään. Lopulta it-järjestelmän onnistuminen on eniten kiinni siitä miten taitavat ihmiset sitä saadaan tekemään ja tämä ei koske pelkästään ohjelmoijia vaan koko organisaatiota joka tulee työskentelmään projektissa kuten projektipäälliköitä, arkkitehtejä, käytettävyyssuunnittelijoita ja tiimin vetäjiä.

Tietysti onnistunut projekti vaatii osaamista myös tilaajan puolelta, mutta paljon enemmän on kiinni siitä, että keskitytään tuottamaan toimivia osia pienissä paloissa, jolloin tilaaja voi jatkuvasti arvioida meneekö projekti oikeaan suuntaan. Parhaita tuloksia saataisiin varmasti, jos it-järjestelmiä alettaisiin tilaamaan ketterin perustein. Tällöin tilaaja haastattelisi ja etsisikin parhaat ihmiset toteuttamaan ratkaisuja vaatimuksiin sen sijaan, että yritetään saada projektin taakse mahdollisimman suuri yritys jota voidaan syyttää jos jotain menee pieleen. Tällöin tilaajalla pitää kuitenkin olla oikeus nähdä tiimien tulokset vähintään kuukauden välein ja mahdollisesti katkaista sopimus halutessaan ilman irtisanomisaikaa. Tämä varmistaisi, että toimittaja joutuu sopimuspykäliin tuijottamisen sijasta vakuuttamaan tilaajan joka kuukausi siitä, että projekti menee oikeaan suuntaan ja laadusta ei tingitä. Toimittajan mahdollisesta vaihtamisesta toki aiheutuu hieman hidastumista, mutta jos ohjelmisto on tehty hyvin sen tekijän voi aina vaihtaa. Tämä olisi varmasti myös tilaajan etu.

Länsimaisen demokratian salaliitto

Mikä saa länsimaisessa demokratiassa elävän vähän päälle kolmekymppisen miehen tappamaan lähes sata nuorta? Onko se sama voima, joka täyttää lehtien keskustelupalstat vihalla karkoittaen kaikki muut keskustelijat ja joka nosti perussuomalaiset Suomen kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi? Vai onko kyseessä vain yhden psykopaatin tärähtäneet ajatukset?

Kyseessä on demokratian salaliitto. Breivikin tekstejä pinnallisesti selattaessa tulee nopeasti selville myös suomalaisella hommafoorumilla pyörivät ajatukset siitä, että nykyinen järjestelmä on jotenkin korruptoitunut eikä ole oikeasti väliä mitä äänestää. Breivik myös esittää, että länsimaisessa demokratiassa on tiettyjä arvoja joita kukaan ei voi edustaa tai pidetään suorastaan rikollisena. Kyseessä on siis  salaliitto, joka pyrkii vaimentamaan äärioikeistolaiset, rasistiset ja konservatiiviset ajatukset, jotta nykyinen valtaeliitti pysyisi vallassa, eikä ”kansan todellinen mielipide” pääsisi kuuluviin. Breivik päätyi lopulta ajatukseen, että tämä salaliitto on mahdollista murtaa ainoastaan vallankumouksella, jonka hän päätti aloittaa teurastamalla lähes sata vasemmisto-liberaalia nuorta, jotta nämä eivät pääsisi jatkamaan salalliittoa kristittyjä-konservatiiveja vastaan ja, jotta hänen sanomansa leviäisi mahdollisimman laajalle.

Mutta ketä oikeasti tämän salaliiton takana on? Salaliiton takana on demokraattisesti valittu eduskunta ja sen luottamusta nauttiva hallitus. Toisinsanoen salaliiton muodostaa siis enemmistön näkemys. Tämä on täysin ymmärrettävää kun tarkastelee asiaa esimerkiksi perussuomalaisten kannattajan silmin; ihan sama mitä äänestit, taas ne samat kaverit on päättämässä asioista eikä mikään muutu. Hallituksen muodostaa kuitenkin suuri joukko erillaisen näkemyksen omaavia tahoja, joista jokainen on joutunut tekemään takinkääntötempun jonkun asian suhteen voidakseen ajaa itselleen tärkeämmäksi näkemiään asioita. Salaliittoteoriaa ruokkii lisäksi se tosiasia, että internetin keskustelupalstoja ja varsinkin lehtien kommentointiosoita seuratessa tulee mieleen, että hyvin paljon suurempi osuus suomalaisista edustaisi konservatiivisia arvoja kuin mitä eduskuntavaalien tulos osoittaa.

Breivik sortui tähän salaliittoteoriaan ja alkoi vahvasti uskoa, että suurinosa ihmisistä kannattaisi hänen näkemyksiään kunhan salaliiton edustajat saataisiin raivattua pois vallankumouksen kautta. Toisinsanoen hän halusi raivata pois tieltä häiritsevän enemmistön mielipiteen, joka piti hänenkin näkemyksiään väärinä. Valitettavasti hän ei ollut yksin näiden ajatustensa kanssa, mutta toivottavaa on, että vastaavanlainen tragedia ei pääsisi enää toistumaan. Siihen me kaikki voimme vaikuttaa yrittämällä tuoda näkemyksemme mukaan keskusteluun siten ettei internetin keskusteluja analysoimalla voi tulla enää johtopäätökseen, että 98% suomalaisista edustaa jotain ihan muuta kuin eduskuntavaalien tulos antaa ymmärtää.