Missä on suomalainen äärioikeisto?

Parin viimepäivän aikana olen työskennellyt saadakseni aikaan uuden version Poliittisesta kartasta. Poliittinen kartta esittää yleisiä väittämiä monista talouteen ja yleensä vain elämään liittyvistä asioista. Lopputuloksena poliittinen kartta muodostaa nelikentän, johon henkilö sijoittuu poliittisilta näkemyksiltään. Hienointa tässä on se, että kartta ei kysele päivän polttavia kysymyksiä, joihin kansanedustajat vastailevat mitä luulevat äänestäjien haluavan kuulla vaan kysymykset kuvastavat enemmänkin henkilön yleistä maailmankuvaa.

Haluatko tietää mihin itse sijoitut? Käy tekemässä testi osoitteessa: http://www.poliittinenkartta.com.

Minua on aina kiinostanut löytyykö poliittisen kartan tulosten ja kannatettujen puolueiden väliltä minkään näköistä korrelaatiota. Sen takia Poliittisen kartan uusin versio kyseleePoliittinen kartta ja 20 viimeisintä vastausta ennen tulosten näyttämistä henkilön kannattamaa poliittista puoluetta. Lisäksi kartta käy hakemassa henkilön iän, sukupuolen ja asuinpaikan Facebookin tiedoista. Nämä tiedot kerätään, jotta on mahdollista arvioida kuinka hyvin vastaajat edustavat suomalaisia.

Uusitun Poliittisen kartan mukana tulee myös huomattavasti entistä hienostuneempi Facebook-integraatio. Uudempi versio näyttää kartalla myös Facebook kavereiden tulokset. Tämä auttaa huomattavasti hamottamaan kyselyn antamia tuloksia, koska yksinään ne eivät kerro juuri mitään. Pienenä muutoksena myös aikaisempaan, Poliittinen kartta näyttää tulokset välillä -100-100 kun aikaisemmin ne näytettiin kahden desimaalin tarkkuudella välillä -10-10.

2 kommenttia artikkeliin ”Missä on suomalainen äärioikeisto?

  1. Valitettavasti testissä on liuta kysymyksiä joihin jopa vannoutunut oikeistolainen vastaa ”järkevästi” ja se viekin sitten vasemmiston leiriin. Hieman poliittista makua tässä testissä. Yksi hyvä esimerkkikysymys on tässä:
    – ”Merkittävä hyöty yksipuoluejärjestelmästä on se, että se välttää kaikki demokraattisen järjestelmän viivytykset.”

    Pitäisiköhän kysymys asetella uudestaan:
    ”Se, että yksipuoluejärjestelmässä vältetään demokraattisen järjestelmän viivytykset tekee siitä paremman järjestelmän”…

    Jälkimmäiseen kysymykseen vastaamalla erotellaan selvästi vasemmisto oikeistosta. Ensimmäiseen kysymykseen vastaamalla ainoastaan idiootti oikeistolainen vastaisi ”väärin”..

    1. Jos ”vannotunut oikeistolainen” vastaa kysymyksiin järkevästi ja se vie vasemmalle niin kannattaako kyseenalaistaa oma oikeistolainen identiteetti vai syyttää testiä vinoutuneeksi?😉

      Jos nyt ihan vakavissaan ollaan niin voisitko hieman selittää tuota tulkintaasi. Se ei nimittäin ainakaan minulle aukea. Miten ajattelet väittämän kertovan sinusta mikäli vastaat siihen, että ehdottomasti samaa mieltä? Entä miten väittämän uudelleen muotoilu muuttaa tulkintaa? Mikä on ensimmäisen väittämän ”väärä” vastaus ja miksi? Miksi esittämäsi muoto on parempi ja kertoo enemmän henkilön asettumisesta vasemmisto-oikeisto akselille kuin ensimmäinen väittämän muoto?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s